perjantai 12. elokuuta 2011

Vilma oli tänään kiva! :) Rousi väänteli taas ensin jonkun aikaa käynnissä, ja mä menin sitten selkään. Vilmaan sytty ihan toinen vaihe kun sinne selkään kiipesin, joten irroteltiin sitten ensin laukassa jonkun aikaa. Vilma selvästi nautti siitä, kun pääs vaihteeks menemään täysiä laukkaa maneesia ympäri. Tän laukkasession jälkeen Vilma rauhoittuikin sitten, ja oli oikein mukava työstää.

Ravailin hetken molempaan suuntaan rennosti. Sitten Jonna ja Rousi sai idean, että jospa mentäisiin puomeja ravissa. Laitettiin sitten neljä puomia toiselle pitkälle sivulle. Ensimmäisen kerran Vilma kielsi ensimmäiselle puomille. Seuraavalla kerralla Vilma sitten hyppäsi ensimmäisen puomin yli, ja laskeutuis etujaloillaan suoraan toisen puomin päälle. Karmea ryminä tietty kuului, mutta eipä sitten mitään sen kummempia tapahtunut.
 Näiden tapahtumien jälkeen Vilma tuli muutaman ensimmäisen puomin oikein nätisti, mutta pysähtyi viimeisen puomin eteen ja käveli siitä sitten yli. Muutaman kerran noin tapahtui, mutta sitten runsaan maiskutuksen jälkeen poni meni oikein mallikkaasti puomeista yli.

Puomien menon jälkeen ravailin sitten vielä hetken eteen-alas tyylillä, ja Vilma oli vallan mukava. Käveltiin loppukäynnit kentällä, ja sen jälkeen poni pesulle ja mellavedelle. Vilma pääsikin sitten suorilta syömään, kun iltaruuat oli keretty jo jakaa.

Vilma sai myös tänään uudet kengät, joten nyt päästään taas hyppäämään ! :) Sunnuntaina olisikin sitten tarkoitus hieman hypätä.

// Wilma


Ei kommentteja: