Tänään hypättiin suunnitelmien mukaan. Vilma oli taas alussa hieman jäykkä etupäästä, mutta vertyi onneksi samantien. Vilma oli yllättävän rauhallinen ottaen huomioon edellisen päivän liikutuksen rentouden. Alussa Vilma sähelsi vähän, mutta rauhoittui pian. Ravissa oli ihan ok työstää, en kuitenkaan keskittynyt hirveästi muotoon vaan yritin saada hevosen vain rauhalliseksi.
Hypyt oli ihan hyviä, ei hypätty mitään kovin korkeaa. Alkuun tultiin vasemmassa pikkuristikkoa. Ensimmäisen hypyn Vilma tuli lähelle, toisen lähti hiukan kaukaa, kolmannen juoksi lähinnä läpi, mutta sen jälkeen hypyt olivat jo parempia. Vasempaan pääsin lähestymään laukassa, ilman että se oli hirveää kaahotusta.
Vaihdettiin sitten suunta ja tultiin oikeaan samaa pikkuristikkoa. Oikeassa ei ollut mitään toivoa lähestyä laukassa, Vilma oli selvästikin innostunut sen verran, ettei rauhallisesta laukasta ollut mitään tietoa. Tultiin sitten ravissa, hypyt oli melko hyviä.
Vaihdettiin sitten vielä kerran suunta takaisin vasempaan ja tultiin pikkuista pystyä. Lähestymiset pystyi taas tekemään laukassa, ja hypyt oli hyviä. Ei otettu kuin muutama hyppy pystylle, Vilma oli jo melko väsähtänyt, joten ei viititty sitten kiusata sitä enempää.
Hyppyjen jälkeen rento loppuverkka, vääntelin Vilmaa ensin käynnissä ja sen jälkeen erään toisen yksityisen omistajan 7-vuotias tyttö tuli kävelemään loppukäynnit. Vilma oli tosi kiltisti, kun oli pikkuinen kyydissä.
Loppukäyntien jälkeen poni pesulle, jalkojen kylmäys ja päiväruuille. Toivottavasti huomenna ei enää olisi niin jäykkä..
// Wilma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti